Tapauskova on hällävälisti

“Tapakristitty on sellainen uskonnollisen yhteisön jäsen, jonka katsotaan kuuluvan yhteisöön lähinnä tottumuksen tai yhteiskunnan perinteen takia. Suomessa valtaosa kansasta kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tapauskovat eivät ota juurikaan osaa seurakunnan tilaisuuksiin tai yhteisölliseen uskonnon harjoittamiseen. Kirkon jäsenyyden nähdään olevan tarpeellinen lähinnä perinteisten ristiäisten, häiden ja hautajaisten osalta.”

Tällä hetkellä evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu vajaa 80 prosenttia suomalaisista. Pieni osa heistä on aktiiviseurakuntalaisia, jotka osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin, rukoilevat ja uskovat jumalaan kuten kirkko opettaa. Loput uskovat jumalaan eri tavalla, epäilevät jumalan olemassaoloa tai eivät usko jumalaan ollenkaan. Suurimman ryhmän muodostavat perusseurakuntalaiset, joilla tärkein kirkkoon kuulumisen syy on syntymän, avioliiton ja kuoleman yhteydessä pidettävä kirkollinen toimitus. Vuonna 2008 kirkon tutkimuskeskuksen tekemän kyselyn mukaan vain 7 prosenttia liittyi kirkkoon uskon selkiytymisen takia. Lähes puolet, 49 prosenttia, liittyivät kirkkoon kummiksi pyytämisen, rippikoulun, kirkkohäiden tai kuoleman läheisyyden takia. Muita liittymisen syitä olivat muun muassa yhteisöllisyyden kaipuu, siirtyminen toisesta uskonnollisesta yhteisöstä ja tuki kirkon arvoille ja työlle. Vain harva saa itse valita liittyykö kirkkoon vai ei, koska heidät kastetaan seurakunnan jäseniksi. Jäsenyyden säilyttämisen ja kirkkoon liittymisen syyt ovat kuitenkin useimmilla samat – kirkolliset toimitukset.

Olin kesällä häissä, joissa pappi kertoi avioliitosta ja piti perinteisen “Suurin niistä on rakkaus” -puheen. Lopuksi hän totesi, että ihminen on tyhmä, jos luulee voivansa itse vaikuttaa elämäänsä tai onnellisuuteensa. Vain uskomalla ja luottamalla jumalaan selviää elämässä. Jälkeenpäin sain kuulla, että hän oli vaihtanut yhden morsiamelle rakkaan virren, koska se ei ollut tarpeeksi uskonnollinen. Ihminen saa nimen, toimii kummina, menee naimisiin ja kuolee ilman pappia tai kirkollista toimitusta. Väitän, että ilman edellisiä juhlasta saadaan persoonallisempi ja enemmän juhlaväen näköinen eikä kenenkään tarvitse vaivaantua puheen muuttumisesta saarnaksi. Pro-Seremoniat ja vapaa-ajattelijat ovat tärkeässä asemassa uskonnottoman juhlakulttuurin levittämisessä.

Jumalusko on pitkään ollut itsestäänselvyys ja kirkkoon on kuuluttu, koska niin on aina tehty. Tämä asenne on muuttumassa; kirkosta eronneiden määrä kasvaa samalla kun kastettujen määrä vähenee. Kirkkoon ei kuuluta enää pelkästään sen vuoksi, että se olisi hyvä perinne tai “kunnon kansalaisen velvollisuus”. Muutos on kuitenkin hidasta ja suurin osa suomalaisista kuuluu edelleen tapauskoviin perusseurakuntalaisiin ylläpitäen yhden uskonnon valta-asemaa, vaikka eivät itse uskoisi sen edustamiin oppeihin. Itse asiassa tapauskova käsitteenä on harhaanjohtava. Eivät he välttämättä edes usko tavan vuoksi, kuuluvat vain tottumuksesta uskonnolliseen yhteisöön. Kutsun heitä hällävälisteiksi, joiden ajatusmaailmaa tekisi mieli ravistella kaksin käsin. Uskonnon ei pitäisi olla kuin vaate, johon voi pukeutua silloin kun huvittaa. Vapaa-ajattelijoitakin on syytetty hälläväliä-asenteesta, mutta tuskin kukaan muu välittää esimerkiksi katsomusten tasa-arvosta yhtä paljon kuin me.

Jos ihminen uskoo jumalaan ja haluaa harjoittaa uskoaan aktiivisesti, antaa seurakuntaan kuuluminen hänelle varmasti paljon. Entä sitten, kun kirkkoon kuulutaan vain tavan vuoksi? Tällaiseen yhteisöön kuuluminen ilman uskoa on pelkkä opittu tapa, eikä sillä ole sisältöä tai arvoa. Tapauskovaisuus on vain uskonnon kuori, väljähtänyt versio. Kirkko ei ole koko kansan pitopalvelu, joka järjestää elämän tärkeimpien tapahtumien yhteydessä juhlat, vaikka suurin osa seurakuntalaisista sen sellaiseksi mieltääkin. Jos valittavina ovat kirkolliset toimitukset ja vanhat tavat tai rehellisyys itselleen ja omalle maailmankatsomukselleen, ei valinnan pitäisi olla kovin vaikea. Mihinkään ei pidä uskoa vain koska on yksinkertaisesti kuullut sen, koska se on kulkenut sukupolvelta toiselle. Ei ole “ihan sama” onko uskonnollisen yhteisön jäsen. Kirkkoon kuulumalla ihminen edustaa kirkkoa ja hänen tulisi ainakin pääpiirteittäin olla samaa mieltä uskonnon oppien kanssa. Ahdasmielisiä, maailmankatsomusta rajoittavia mielipiteitä ei ole pakko hyväksyä, ihminen voi valita. Ja kaikista tärkeintä – itse voi myös ajatella.

Nora Luoto, puheenjohtaja

Seinäjoen Vapaa-ajattelijat ry.