Kevättä rinnassa – vastavalitun pj:n tervehdys.

Seinäjoen Vapaa-ajattelijat valitsivat minut uudeksi puheenjohtajakseen 28.03.2011 pidetyssä kokouksessa jo aiemmin eronneen puheenjohtajamme Nora Luodon tilalle. Päätökseni ryhtyä ehdokkaaksi ei ollut hetken mielijohde, vaan ajatus duunista lähti hiljalleen kytemään heti Noran erottua, kun minulta kysyttiin haluani sitoutua ko. tehtävään.

Seinäjoella ei ole mennyt kovinkaan hyvin. Resurssit on pienet ja asummehan me väärällä puolella “raamatturajaa”. Tämä on haaste, mutta se on haaste jollaisesta pidän. Olen pioneeri, uudistushenkinen ja tottunut käyttämään vähäisiä resursseja mahdollisimman tehokkaasti. Syitä jättää asioita tekemättä on helppo keksiä, tahtoa tehdä niitä vaikka ne vaikeilta vaikuttaisivatkin sen sijaan on kyky.

Kokouksessa jo esitettiin lukuisia ideoita kuinka Seinäjoen vapaa-ajattelijoita voisi tehdä positiivisella tavalla tunnetuksi. Lopussa kaikilla tuntui olevan erittäin hauskaa, kun esitettiin ideoita kuinka muuttaa viini takaisin vedeksi, tai ateistin raamattua joka olisi vain tyhjä vihko kauniissa kuorissa.

Keväällä talvi väistyy ja värit valloittavat maiseman. Kysykäämme itseltämme, joko meidänkin olisi aika nousta “kaamoksestamme” ja puhjeta väreihimme. Vaikka meitä ei lukuisia olekaan, on joukossamme yhtä jos toista taitajaa. Jokainen meistä on hyvä jossain, valjastakaamme nämä taidot ja tiedot kertoaksemme keitä ja mitä me olemme.

Mottonamme olkoot, “jos emme voi nauraa itsellemme, kuinka voimme nauraa muillekaan?”.

Kristian Virtanen, Pj.
Seinäjoen Vapaa-ajattelijat.