Oikeuksistaan on myös vastuussa.

Eräs uskonnollisen nuorisojärjestön tempaus on taasen aiheuttanut sekä kärkästä keskustelua, että laajan kirkosta eroamisen aallon. Tämä taasen on aiheuttanut kristillisissä piireissä reaktion, jossa he kokevat olevansa jopa vainottuja. He eivät voi käsittää, miksi heidän raamattuun perustuva omantunnollinen sanomansa aiheuttaa niinkin kovaa kritiikkiä ja liikehdintää. Puhutaan jopa kristittyjen vainosta, yhteiskunnallisesta painostuksesta kristittyjen vaientamiseksi.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että uskonnollisilla ihmisillä on täysi oikeus uskoa pyhiin kirjoihinsa ja sen sanoman levittämiseen. Se, että heidän mielipiteensä aiheuttaa liikehdintää ei kuitenkaan johdu siitä, että heitä vainottaisiin.

Nykyihmiset ammentavat moraaliset ja arvomaailmalliset käsityksensä aivan muualta kuin pyhistä kirjoista. Yksityisyys ajaa raamatun ylitse. Edes raamatulla perustellut mielipiteet eivät enää ole niin pyhiä, että ne kuultuaan suostuttaisiin vaikenemaan. Se, että pappi perustelee mielipiteensä raamatulla ei ole enää syy vaieta vaan päinvastoin. Papin ja raamatun sanomaa ollaan valmiita kritisoimaan ja siitä ollaan valmiita ottamaan ns. pesäero eroamalla instituutioista joka toimii vasten omaa moraalista käsitystä. Ihmiset myöskin haluavat nykyään yhä useammin ilmaista, miksi he eroavat.

Kirkko ja uskonnot ovat profiloituneet menneisyytensä takia homovastaisiksi, vaikkakin sitä on mitä erilaisimmilla tavoilla koetettu naamioida milloin miksikin. Totuus kuitenkin on, että raamatussa homoseksuaalisuus tuomitaan. Piispat, papit ja muut uskonnolliset auktoriteetit voivat yrittää pehmittää raamatun sanomaa, se ei kuitenkaan heitä pelasta siltä, että ihmiset ajattelevat nykyään mielummin itse kuin odottavat vastauksia muualta.

Uskonnolliset instituutiot ja järjestöt omaavat oikeuden jatkossakin ilmaista mielipiteitään. He eivät kuitenkaan voi siirtää vastuuta mielipiteistään muualle ja heidän on se tosiasia hyväksyttävä, että heidän mielipiteensä jatkossakin aiheuttaa liikehdintää suuntaan jos toiseen.

Uskonnoilla ja uskonnollisilla järjestöillä olkoot siis jatkossakin oikeus mielipiteisiinsä, kuten on myös niillä, jotka uskovat toisin tai ovat kokonaan uskomatta. Se ei ole vainoa, se on aitoa mielipiteen ja omantunnon oikeutta ja sen käyttämistä.